Masennus, nautinto ja seksuaalisuus

Jokainen masennusjakso on hiertänyt kykyäni nauttia mistään. Depressiokuopassa pienetkin ärsykkeet ahdistavat. Sieltä päästyä tunne-elämä on joka kerta jäänyt latteammaksi. Kirjallisuus ja taiteet ovat aina olleet keskeisintä elämässäni, mutta esimerkiksi musiikkia en ole juuri jaksa enää kuunnella, eikä näyttelyissäkään tule käytyä kuin harvoin.
Masennus oireilee välillä ahdistustiloina, jolloin tunteet ovat muodottomia möykkyjä, vaikeita tavoittaa , saati käsitellä. Samalla ne kuitenkin painavat niin, että ajattelun luupit ja negatiiviset kierteet tekevät mihinkään keskittymisen mahdottomaksi.
Sitten sitä helposti ryhtyy juomaan, tupakoimaan ja muihin älyttömyyksiin. Tämä ei kummemmin toipumista edistä. Kokemuksen myötä olen tosin tullut tietoisemmaksi näistä reaktioistani, enkä pakene niitä enää viinaan. Juomisessa on kuitenkin kyse valinnoista. Kykyni tehdä niitä on parantunut.
Nuorempana sitä joutui voimakkaammin sekalaisten persoonallisuuden osien valtaan ja esimerkiksi raiskatun lapsen osani ei osannut kuin hakea helpotusta turtumuksesta tai kääntää vihantunteita itseeni.

Joskus unettomina öinä minulla oli tapana repiä ulkomainoksia, niiden estetiikka riipi mieltäni. Kun ei positiivisia tunteita osannut tuntea, kaikenlainen kevyt, kiva ja mairea tuntui tukalalta. Eipä silti, jos jaksaisin, repisin mainoksia nytkin, kun en tunne itseäni masentuneeksi. Mainoksethan eivät tuo maailmaan hyvää, päinvastoin. Triviaalia mielensisältöä, patologista kulutusta ja luonnonvarojen haaskuuta. Masentunut mieli on nähdäkseni kuitenkin enemmän realistinen kuin negatiivinen. Näinkin rumassa ja turhuuksia keskeisinä arvoina aggressiivisesti kaikkialla markkinoivassa maailmassa on eläimellä haasteita pysyä toimintakykyisenä.

Beckin depressiokyselystä ja muista vastaavista testeistä olen saanut vakavan masennuksen pisteet silloinkin, kun voin paremmin.
Pahimpina aikoina haaveilen vain siitä, että saisin jostakin voimia tappaa itseni. Olen maannut ja syönyt likaisissa lakanoissa pitkiä aikoja. vessa on saattanut jäädä kuukaudeksi vetämättä. Laskuista on ollut mahdotonta pitää lukua, joten ulosottoon on päätynyt kohtalainen summa.
2000-luvun alussa huomasin, että minkäänlainen liikunta ei säännöllisestikään harrastettuna irrota endorfiineja, joten liikkuminen on lähinnä hampaat irvessä puurtamista. Sitä se tosin oli nuorempanakin, kun saatoin jumpata tuntikausia ja samalla valmistaa vesi-vehnäjauhomöhkäleitä mikrossa. Näitä söin, samalla voimistelin ja oksentelin.

Lääkärit tarjoavat lisää lääkkeitä, jotka eivät paranna elämänlaatua mitenkään. Absurdilta ovat tuntuneet tilanteet, joissa tohtorilla on lääkevalmisteen logolla varustettu muistilappupino ja saman firman kynä, joka ei näytä osaavan kirjoittaa kuin itsensä näköisiä reseptejä.

Juominen on auttanut pääsemään hetkeksi irti kehollisesta inhosta ja päänsisäisistä, pilkkaavista, syyttävistä ja uhkailevista äänistä. Tämä on usein johtanut tilanteisiin, joissa katselen itseäni turtana ja välinpitämättömänä, kun teen seksiä jonkun sattumanvaraisen ihmisen kanssa. Etäällä itsestäni koen sadistista kostonriemua, kun saatan itseni näihin surullisiin tilanteisiin. Tiedän, että olen likainen ja pilalla, enkä ansaitse muuta. Fantasioin siitä, että minua käytetään seksiin, kun olen tajuton. Anonyymit miesjoukot ruikkimassa spermaa naamalleni.

Seksuaalista kiihottumista on varjostanut ahdistava vaaran tunne, väkivallan väistämättömyyden ennakkoaavistus. Uhkaa mieleni pakenee dissosiaatioon, jolloin en  koe tapahtumien liittyvän minuun.

Fight, Fuck, Flee or Freeze

Olen tullut huomaamaan, että kaikki eivät koe rapussa tai kadulla vastaan tulevien ihmisten ja koirien satunnaisia, välinpitämättömiä kohtaamisia yhtä intensiivisesti kuin minä. Jokainen lähestyvä ihminen kohottaa mielen ja kehon hälytystilaa, oli sitten tuttu tai ei.

Käyn samanaikaisesti läpi skenaarioita seksistä, väkivallasta, pakenemisesta tai jähmettymisestä kunkin potentiaalisen kohtaamisen yhteydessä. Koiriin tosin ei niinkään tuo seksuaalinen puoli liity juurikaan, mutta mietin silti, miten työnnän peukalot silmiin tai kuristan, väännän niskat nurin samalla kun hauva järsii kättäni tai kaulaani auki.

Vaikka nämä prosessit eivät tapahtuisi selkeän tietoisella tasolla, kehoni ei koskaan unohda olla käyttämättä tilaisuutta nostaa hälytystilaa normaalista kauhujäykkydestä kiivaampaan kellonsoittoon.

Tämä tekee kotoa poistumisen useimmiten hyvin uuvuttavaksi. Sen jälkeen, kun lopetin toistaiseksi juomisen vuosi sitten, on ihmispitoisiin tilaisuuksiin ja rientoihin meneminen tuntunut entistä vaikeammalta. Jos sitten uskaltaudun tuttujen, mukavien ihmisten pariin, vaatii se usein monen päivän toipumisen. Mantelitumakkeissa hehkuu ja värisee pitkään, vaikka mitään konfliktia ei todellisuudessa olisi ilmaantunut.

Naisia katson sekavin tuntein, yritän olla tuijottamatta, enkä varsinkaan rupea tuntemattomille avautumaan siitä, miten heidän pulleat pohkeensa tai somat possunnenänsä kohottavat mielessäni
laittomia ajatuksia kammottavista irstauksista. Miehistä en ole samalla tavoin kiinnostunut kyrpää lukuunottamatta. Heissä näen lähinnä väkivallan uhkaa. Väkivalta on toki sisälläni kietoutunut seksuaalisuuteen hyvin tiiviisti.

Hämmästelen huolettoman oloisia naisia ja miehiä, jotka kuulokkeet korvissa liikkuvat kaupungilla. Itse en moiseen uskaltaisi ryhtyä. Monta kertaa olen säästynyt pahemmilta vammoilta juuri siksi, että olen ehtinyt reagoida siihen, kun joku ennen iskua tai potkua ilmoittaa, että "Nyt sä kuolet".

Paljon kuulee puhuttavan miesten etuoikeudesta tuntea olonsa turvalliseksi julkisilla paikoilla. Itse en ole tästä päässyt nauttimaan. Tosin mies  joutuu julkisella paikalla väkivallan kohteeksi naista todennäköisemmin, vaikka julkinen keskustelu tämän mielellään unohtaa. Mieleni kieroutumat ovat lisäksi suojanneet minua esimerkiksi itsensäpaljastajien esitysten ahdistavuudelta. Naisena saattaisin reagoida toisin. Ikääntymisen ja tyylin muuttumisen myötä nämä heppihemmot tosin ovat hävinneet.
Ehkä kännykkäkameroiden ilmaantuminen on myös vaikuttanut skeneen.

Ajatus raiskaamisesta tai raiskatuksi tulemisesta hirvittää ja kiihottaa ja tulee arvioiduksi lukemattomia kertoja niinäkin päivinä, kun olen ulkokunnossa.

Käytännössä usein jäädyn, sanavarastoni lakastuu ja ilmaisuni on niukkaa, kömpelöä tai täysin lukkiutunutta. Saatan seurata sivusta, kun joku persoonallisuuteni puoli yrittää selvitä sosiaalisista kohtaamisista miten kuten, kykenemättä olemaan kokonaan paikalla. Silloin tuntuu, että en voi mitenkään vaikuttaa siihen, mitä sanon tai jätän sanomatta. Saatan paljastaa henkilökohtaisia inhottavuuksia, joita olisi parempi jättää julkituomatta.

Sekavana, yksin ja yhdessä

Kehon reaktiot ovat paljolti tahdosta riippumattomia. Raiskattava nainen voi kostua tai laueta, vaikka emotionaalisesti kokee kauhua ja kipua. Keho yrittää suojautua vahingoittumiselta.
Syntymättömät saavat erektioita jo kohdussa.
Imettävä nainen voi saada orgasmin.
Eräs baarityöntekijä kertoi puhuneensa asiakkaalle tiskillä ja pyöritelleensä kädessään kahta biljardipalloa. Yllättäin hän koki ns. hekumanhuipun. Tilanteessa hän ei muuten kokenut olleensa kiihottunut.

Harhailevia mielensä osiakin on vaikeata paimentaa. Tämä sisäisen elämän rikkaus kompastuttaa käytännön tasolla. Keräilen kadulta mielenkiintoisia esineitä-joku voisi sanoa roskia-myöhempää käyttöä varten. Näistä on rakentunut pikku yksiöön sellainen linnake, että kenenkään kyläileminen on jo mahdotonta.

Fantasiat ovat usein väkivaltaisia, oletettavasti muillakin kuin itselläni. Traumatisoitumisen myötä rajansa menettänyt ihminen saattaa ajautua toteuttamaan näitä ja joutua vaarallisiin tilanteisiin. Itselääkintä viinalla ja muilla turrutteilla liukastaa polkua itsetuhoisiin hekumanhetkiin. Eheämpi ihminen  osaa paremmin ottaa huomioon kontekstin turvallisuuden.

Sisäiset äänet kuoroavat nytkin, että nynnyt tahtoo turvallisuutta. Koti, uskonto, isänmaa ja keltainen noutaja. Myönnä suoraan, että elämää on vain liassa ja vaarassa. Perheautolla, lastenistuin takana, päädyt kuitenkin kruisailemaan nistihuorien perässä. Se vasta noloa on. Ja kovin tavallista.

Kaaosta hakevat äänet kertovat minulle, että ihmisen tulee ylittää kaikki rajat, suunnata tähtiin ja tulla jumalaksi. Jostakin syystä neuvot ovat johtaneet ihmiseritteiden seassa rypemiseen, heräämisiin oudoissa paikoissa ja arveluttaviin lähikontakteihin tuntemattomien kanssa.

En ole koskaan kokenut tai kaivannut perheidylliä. Saati traditionaalisempaa mallia, jossa useampi sukupolvi rutsaa keskenään.

Yhteisasumisestakin on kokemuksia. Kämppikset lähtivät radalle ja jättivät lemmikit ruokkimatta. Kerran oli joku piilottanut vastuulleni jätetyt lemmikkirotat vaatekaappiin. Sama kaveri tuli kerran läpi huoneeni lasiovesta. Yksi purki puhelimen osiin aina poistuessaan ja piilotti palat. Kotiin palatessa saattoi joku tutuntuttu olla viemässä mattoani mukanaan, kuulemma ihan luvan kanssa. Porukat saattoi myös löytää ringistä nauramassa päiväkirjoilleni. Rennon meiningin kutsumana tulivat känniset kaverit useamman kerran alaoven lasin läpi yöpaikan toivossa.

Eipä sitä itsekään aivan täyspäinen ollut. Kun en alkanut yhden tytön kanssa suhteeseen, hän veti purkillisen epilepsialääkkeitäni ja vääntelehti sängyssä muutaman päivän kykenemättä hallitsemaan liikkeitään tai puhumaan. Kenellekään ei tullut mieleen soittaa ambulanssia.

Mielisairaalassa

Mikäs helvetin homo se täältä tulee!
Näin huudahti hoitohenkilökunnan jäsen, kun minut kärrättiin  ambulanssista ensiapuun
auto-onnettomuuden jälkeen.
Kirurginen ei varsinaisesti ollut mielisairaala, mutta se ei maallikolle heti auennut. Ensimmäisen yön
kuuntelin, kun viereinen potilas itki ja valitti taukoamatta, että kun ihminen ei edes itsemurhaa osaa tehdä. Hän oli purkanut pistorasiasta kuoren ja työntänyt sinne haarukan tai jotakin sen tapaista. Sormet olivat mustuneet.
Leikkauksen jälkeen osastolla pasteeraili levottomasti mies, jonka käsivarsi näytti berliininmakkaralta. Turvonnut, punainen möykky kellertävässä verkossa. Lopulta hän hyppäsi parvekkeelta karkuun. Sairaalan ulkopuolelta oli todennäköisesti helpompaa löytää kipulääkkeitä.
Reisiluu poikki en itse päässyt pakenemaan. Luu lyheni pari senttiä. Sisälle laitettiin metallitanko, mutta koipi saumattiin vinoon. Jalkaterä osoittaa ulospäin, mikä on tuhonnut polvinivelet. Arpikudokset painavat hermoja, eikä kipuun löytynyt lievitystä kuin vasta pari vuotta sitten.
Potilasvahinkolaki tuli voimaan vasta vuonna -87, joten sitä ennen sai hullutella vapaasti.

Ihan oikeaankin mielisairaalaan on taivuteltu useamman kerran. Suostuin kuitenkin vain päiväosastolle, jossa vietin kahdessa erässä yhteensä puolitoista vuotta. Siellä hullut enimmäkseen joivat kahvia ja polttivat sätkiä. Innostuin kahvittelusta niin, että vaivihkaa sujauttelin paketteja poveen myöhempää käyttöä varten.

Välillä oli istuntoja lääkärin kanssa. Näistä muistan lähinnä hänen lyhyen hameensa ja lihaksikkaat pohkeet. Hän laittoi niitä ristiin, sitten taas avasi. Tätä tuijotin ties kuinka monta tuntia hiljaisuudessa, himon riivaamana.

Toimintaterapiaakin oli. Siellä kiltti täti kehui sormivärisotkuja. Hoidollisesti paikan merkitys oli jokseenkin mitätön. Kunto laski, en saanut nukuttua muutamaan vuoteen juuri lainkaan. Saatoin tosin simahtaa bänditreeneissä kesken soiton.

Kiinnostavia tyyppejä siellä kuitenkin tapasi, osa kykeni jopa puhumaan. Yksi oli vartijankierroksellaan kohdannut kaksi avaruusolentoa, joilla oli kultaiset vyöt ja viesti rauhasta maan päällä. Toisen nimi oli Yamm, toista en muista. Vastuullisena työntekijänä vartija teki ilmoituksen ylemmälle taholle, ja on siitä lähtien ollut potilaana. Harhoja tai muuta poikkeavaa en hänessä huomannut. Lääketokkurassahan siellä olivat kaikki. Potilaat ainakin.

Jostakin ilmaantui diagnooseja. F.21, skitsotyyppinen persoonallisuus. F61.0, laaja-alainen persoonallisuuden häiriö. F32.9, tarkemmin määrittelemätön masennus. Kaksi ensimmäistä katsottiin parantumattomiksi.
Kun vihdoin pääsin terapiaan vuosikymmeniä myöhemmin, ei terapeuttini huomannut merkkejä kuin masennuksesta ja valistuneemmalla ajalla löydetystä traumaperäisestä stressireaktiosta, F43.1.
Ihme on tapahtunut.

Psykiatrisista hoitokontakteista

Puolustusvoimien kutsuntatilaisuuteen saavuin viimeisenä, ja poistuin ensimmäisenä.Minut raahattiin poliisin toimesta ulos, kun vaadin saada välittömästi oman panssarivaunun. Meikkiä oli tietysti enemmän kuin missikilpailuissa koko katraalla.
Tästä alkoi urani psykiatrian kiehtovassa maailmassa. Pääsin tekemään mustetahratestejä, istumaan syyttävästi tuijottavan, ilmeisesti mykän sedän ja kehystetyn Freudin katseen alle useammaksikin kolmevarttiseksi.
Lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö oli tabu. Siitä kertoessani sain vastaani hiljaisuutta, väisteleviä katseita ja epäilyksiä psykoottisuudesta. Jokunen tohtori tuntui myös näkevän minut jonkinlaisena demonisena nymfinä, kuten Humbert Humbert Nabokovin Lolitassa.

Kun kerroin polttaneeni kerran tai kaksi pilveä muutaman vuoden aikana, se kirjattiin ankaraksi huumeidenkäytöksi. Sitten alkoi sataa erilaisia pillereitä, joiden kerrottiin tasaavan mitä erilaisimpia asioita. Aluksi psykoosilääkkeet olivat ainoa ja lopullinen totuus, kun minusta alettiin muovaamaan kunnon kansalaista. Vaikutukset olivat kieltämättä huomattavia, rajaton käytökseni muuttui entistä ailahtelevaisemmaksi.
Myöhemmin ainoa ja viimeinen totuus koki muodinmuutoksen. SSRI-mielialalääkkeet pitivät hyvin hereillä jännittävillä sähköiskuilla. Vaikutus muistutti usein jonkinlaista huonoa amfetamiininkorviketta. Aloin pakkomielteisesti kosketella kielellä hampaitani monimutkaisien geometristen kaavojen mukaan, jotka loputtomasti hakivat tasapainoa ja kuvion täydellistymistä. Vastaavia pakko-oireita ilmaantui monia, hiukan valmisteesta riippuen.

Psykopaattista puolta masennuslääkkeet toivat kivasti esiin, tunnekylmyys ruokki antisosiaalisuutta ja heikensi impulssikontrollia. Kädet ja jalat hikoilivat, pahoinvointi ja kakominen ei tahtonut millään hellittää. Kädet puutuivat niin, että soittaminen vaikeutui.
Kun kerroin sivuoireista, lääkäri lausui vuosikymmenten varrella tutuksi tulevan mantran "Nää on ollu hyvin siedettyjä". Lupauksista huolimatta sivuoireet eivät lakanneet vuosienkaan käytön jälkeen.
Huoran hommissa tämä oli sikäli näppärää, että en enää saanut orgasmeja, oli rynkytys miten vimmaista tahansa. Orgasmi nimittäin on aina tuonut minulle inhottavan olon. Monilla asiakkailla oli jonkinlaisena pyhänä velvollisuutena tuottaa minulle "tyydytystä". Heillä vatkaaminen sai epätoivoisen raivokkaita ulottuvuuksia.

Siirtyminen tietokoneaikaan oli myös mielenkiintoinen. Koneita ei kukaan oikein osannut käyttää. Eräskin tohtori kamppaili koneensa kanssa koko istunnon, ottamatta ainoatakaan katsekontaktia.
Asumistilanteeni ollessa hiukan epämääräinen minulla oli tapana tallustaa tiskille ja varata aikoja face to face. Tämä ryppyyntyi, kun uusi virkailija sai raivarin, eikä osannut muuta kuin huutaa, etä täällä on aina varattu kaikki ajat puhelimessa, ja niin tehdään vastakin.

Sittemmin aikoja ei tahtonut irrota muutenkaan, käskettiin vain terveyskeskukseen hakemaan lisää lääkkeitä.

Terapia evättiin vaihtelevista syistä. Vakinaisen asuinpaikan puute oli yksi, kolmekymppisenä liian korkea ikä. Sain myös kuulla, että diagnooseistani F.61.0, laaja-alainen persoonallisuuden häiriö, on suomeksi parantumaton luonnevika, joten terapia on turhaa.

Neljän vuosikymmenen aikana kenttä kuitenkin muuttui,  PTSD eli post-traumaattinen stressioireyhtymä oli uusi musta, ja minulle myönnettiin kaksi vuotta terapiaa kaupungin tukemana. Pääsin hyvälle alulle, mutta jatko näyttää epävarmalta. KELA ei toivottomille tapauksille terapiatukea heruttele.

Keho ja häpeä

Häpeä tuntuu kehossa kaikkialla. Samaan aikaan sitä on ikäänkuin olematon ja liikaa olemassa.
Kehollinen dissosiaatio aiheuttaa sen, että törmäilen tutuillakin paikoilla oleviin esineisiin, kolhin päätäni ja leikkaan sipulin ohella sormiani.
Toisaalta liikun usein varovaisesti, mistä syystä saan syliini sellaisia kissoja, jotka eivät kuulemma
muuten tule ikinä varsinkaan miesten syliin.

Terapian kautta dissosiaatio on onneksi helpottanut, laastaria kuluu nyt vähemmän.
Voimakkaimmin häpeä tuntuu polvien ja kaulan välissä. Koko se alue tuntuu enimmäkseen jotenkin likaiselta ja myrkylliseltä. Siksi en ole oppinut esimerkiksi uimaan. Muiden kanssa saunominen on onnistunut lähinnä humalassa. Usein on vaikeata mennä suihkuun, vaikka ketään ei ole näkemässä.

Yli vuosi sitte kävin itsepuolustuskurssilla, joka johti sellaiseen trauma-aktivaatioon, etten ole sen jälkeen kyennyt menemään kuntosalille. Kaikki ne miehet karvoineen ja ihoineen eritehuuruista tiheässä ilmassa, kovien metalliesineiden kolahtelu ja hysteerisen siirappinen pop-tahna taustalla.
Liikaa.
Kun talossa oli julkisivuremontti, aiheutti kohoavilla rakennustelineillä yllättäen ilmaantunut
äijämies kahden viikon akuutin paniikin. Mieslääkärien kanssa on myös vaikeata pysyä tajuissaan.

Oikeastaan en tahtoisi pitää paljaana kuin käsiäni kyynärpäistä sormenpäihin. Tämäkin vyöhyke muuttuu melko hyödyttömäksi silloin, kun tilanne vaatii instrumentin hallintaa ihmisten ilmoilla soittaessa. Kädet tärisevät, soinnut ja asteikot katoavat muistista. Sama julkisessa laulamisessa.
Vaikka olen jokusena vuosikymmenenä näpräillyt ääniteknisten laitteiden kanssa muutenkin, piti esimerkiksi miksauskeikat jättää pois, koska yksinkertaisimpienkin kytkentöjen hallinta katosi stressitilanteissa monesti dissojen sumuun.

Kun mielen toimivammat osat poistuvat paikalta, on myös vaikeata kommunikoida sitä ettei tänään ole sopivaa koskettaa. Viattoman ystävällinen kosketus voi sitten ajaa persoonallisuuden eheämmät osat entistä kauemmaksi. Ulkoisesti tämä ei välttämättä juurikaan näy. Tilanteesta irti päästyäni saatan sitten yksinäni yökkäillä ja täristä peiton alla pitkäänkin.

Niinpä vietänkin toistuvasti vaihtelevan pituisia jaksoja piilossa kaikelta mahdolliselta fyysiseltä läsnäololta. Nuorempana usein vain yksinkertaisesti säntäsin juoksuun, kun vauhkous yllätti. Nykyisin ei juoksu enää jalkavamman takia välttämättä luonnistu.

Varsinkin seksisuhteissä äkillinen kylmyys tai paniikki on aiheuttanut konflikteja. Olen pystynyt olemaan kokonaisesti läsnä vain satunnaisissa tai kaupallisissa kontakteissa. Nykyinen kumppanini on ensimmäinen, joka on asiaa ymmärtänyt. Kesti tosin pitkään, ennen kuin lakkasin säikkymästä hänen kevyitä, rauhallisiakin kosketuksia.

Minkäänlaiseen seksuaaliseen kanssakäymiseen en tällä haavaa kykene. Nukunkin vaatteet päällä.
Seksuaalisesti minun on hankalaa edes kuvitella mitään rajattoman holtittomuuden ja täydellisen jäätymisen välillä.

Fantasiat ovat toki aktiivisia, jopa piinallisia. Enimmäkseen ne liittyvät pakottamiseen ja väkivaltaan. Olen sekä tekijä että uhri. Näen itseni japanilaisena koulutyttönä,  jolle tehdään pahaa. Kai tuo on jonkinlainen fetissoitunut viattomuuden kuva, kun itseltä jäi se viattomuuden aika välistä.

Kleptomania, pyromania ja nälkä

Enoni hyväksikäytön alettua ilmeni minssa oire, joka jatkui pitkälle aikuisikään. Varastin aluksi pieniä summia rahaa, lähinnä kolikoita äidin lompakosta. Ostin niillä koottavia hävittäjälentokoneita. Sota kiinnosti, piirsin paljon taistelutilanteita. Näissä ei ollut sankariyksilöitä, vain koneita, jotka tappoivat muurahaisen kokoisia ihmishahmoja.
Kokosin laitokset huolelliseti, ja sainkin pian lisätuloja rakentamalla niitä laiskemmille lapsille, jotka eivät osanneet liimata yhtä sotkuttomasti tai maalata siististi.
Tulen tuhovoima oli kiihottava. Asuttamassamme HOASin opiskelijatalossa oli alakerrassa harrastehuone. Siellä sytytin vaahtomuovisen pomppuhevosen ja heitin sen tiskialtaaseen. Liekit tarttuivat kuivauskaapin muovisiin rakenteisiin. Pakenin savua. Paloautojen ja yleisen kaaoksen seassa huomasin, että mustuneisiin käsiini ei kiinnitetty huomiota, vaan tekijöiksi arveltiin teinejä.

Tökeröin lapsuuden aikainen varkauteni sattui, kun isoäiti tuli Lapista käymään. Otin saman tien hänen lompakostaan kaikki rahat, 200 markkaa. Lähdin kaupungille ja ostin kasetteja, joista erityisesti Sex Pistolsin debyytti sytytti minussa huikean kipinän. Kotiin palatessani minua odotti synkkä kaksikko. Ankarasta kuulustelusta huolimatta en koskaan tunnustanut tekoani.

Teininä kotoa muutettua rahat olivat tiukalla. Söin enimmäkseen kaurahiutaleita ja vettä. Jos olin menossa juomaan, en sitäkään hinta/kännisuhteen maksimoidakseni. Ammattikoulussa sai onneksi ruokaa. Nälkä ajoi minut kerran myös väkivaltaan. Ruokalinjalla eräs opettaja alkoi poimimaan lautaseltani perunoita pois, koska hänestä niitä oli liikaa. Eläimen valkoisella raivolla iskin haarukalla hamuavaa kättä. Tämä johti melkein erottamiseeni koulusta, mutta myös siihen, että vähävaraiset opiskelijat alkoivat saamaan muuten roskiin heitettäviä ylijäämäruokia mukaansa.

Tästä oivalsin väkivallan välttämättömyyden luokkataistelussa. Koin, että köyhälistöllä ei ole ainoastaan oikeus, vaan jopa velvollisuus tehdä näitä tulonsiirtoja. Stahanovilainen tehokkuuteni johti siihen, että tietyt tuotteet poistuivat muutamasta kaupasta kokonaan.

Muistan syöneeni kadulta purilaisenjämiä, joissa oli kengänjälkiä. Jos pääsin porvarillisempiin koteihin kylään, hivutin säilykkeitä taskuihini. Myöhemmin keksin tonkia syötävää kahviloiden roskiksista. Varsinkin ortoreksiavaiheessa vohkin kalliita elintarvikkeita kaupoista. Lampaanviulu taisi olla suurin yksittäinen artikkeli. Alkosta irtosi viinejä.

Tyttöystävä kinusi televisiota. Hoidin sen Anttilasta. Myöhemmin häämatkalla Portugalissa menimme tavarataloon. Työkaluosastolta sivuleikkurit, niillä hälytin irti lastenvaunuista ja kakara istumaan. Sem problemas!

Päädyttyäni Lontoossa solmio kaulassa levykaupan vartijaksi nyysin lounaani viereisestä putiikista joka päivä.

Nyttemmin kleptoilu on haihtunut, ja vaikka tuli edelleen viehättää, en ole myöskään enää pyristellyt Herostratoksen tavoin.

Pedofiliasta ja vallasta

Vaikka tahdon edelleen kidutusmurhata lapsuuden hyväksikäyttäjäni, ei minulla ole pedofiilejä vastaan mitään. Ajatuksista ei mielestäni pitäisi ketään rangaista, vain teoista. En edes usko, että raiskaajani oli, tai on, pedofiili. Seksuaalisesti ahdasmielisessä, eristyneessä pikkukylässä oli nuori mies, jonka sosiaaliset taidot olivat jollakin tapaa rajoittuneet. Hänellä ei tietääkseni vieläkään ole rajat kiinni-ajattelua syvempiä sisäistettyjä moraalifilosofisia mietteitä.
Kyse on tietysti ollut myös vallankäytöstä, joka kiihottavuudessaan on usein eroottissävyistä.
Oman ikäinen nainen olisi hyvin epätodennäköisesti suostunut siihen, mihin lapsi oli helppo pakottaa.
Pakottaminen sinänsä on hänelle merkinnyt hyvää elämää.

Väkivaltaisten narsistien ihailu on selkeästi valtavirtaa. Viihteellisen fiktion sankaritkin ovat usein piittaamattomia alistajia. Tällainen alfauros pärjää postmodernissakin apinalaumassa, oli sitten kyseessä uskonnollinen yhteisö, liike-elämä, politiikka tai anarkistien kommuuni. Missä tahansa some-keskustelussa näkyy tarve heijastaa itseen tämänlaatuista voittamatonta oikeassa olemista. Poliittisesta tai maailmankatsomuksellisesta sijoittumisesta riippumatta.

Pornolehtien palstoilta aikoinani bongaamat miehet olisivat usein mieluummin harjoittaneet seksiä naisen kanssa, mutta esimerkiksi sosiaalinen status ja/tai kykenevyys ei heillä tähän riittänyt. Laivoilla ja vankiloissakin miehet kääntyvät toistensa puoleen naisen korvikkeeksi. Näistä syistä jotkut käyttävät lapsia.

Päihteet, varsinkin alkoholi, edesauttavat moraalista itsensä alittamista. Humalaisista teoistaan ihminen usein katsoo olevansa jotenkin vähemmän vastuussa. Minun hyväksikäyttäjäni oli ymmärtääkseni selvin päin, nykyisin ilmeisesti aika harvoin. Monen katkeran itselääkintähetken laskuvaiheessa olen kauhulla ajatellut sitä hirviötä, jonka pelkäsin itsestäni löytyvän. Luin sarjamurhaajien elämäntarinoita ja löysin heidän lapsuudestaan paljon tuttua. Odotin pitkään väistämättömän kohtalon puhkeamista, jonka edessä olisin avuton. Tunteen tasolla se on edelleen seuranani. Vaikka globaali populaatio pitäisi mielestäni välittömästi ainakin puolittaa, en usko lähteväni moista toteuttamaan.

Toisinaan huomaan, miten joku juuri teini-ikään ehtinyt tyttö kadulla vastaan tullessaan herättää minussa seksuaalisia tunteita. Ei ehkä niinkään siksi, että hän näyttää kovin naiselliselta, vaan juuri sen nupullaan olevan seksikkyyden vuoksi. Saattaisi johtua osin siitä, että en itse päässyt koskaan noita ns. viattomuuden vuosia elämään.
Sisäisen hirviön pelko on onneksi hiukan helpottanut. Tiedän, että haluan tulla ihmiseksi sen sijaan, että kostaisin syyttömille sieluni särkymisen.
Tämä kirkastui minulle kerran psilosybiinipitoisia sieniä syötyäni. Hakeuduin tarkoituksella mieleni likaisimpiin ja kätketyimpiin kellareihin. Keikka oli raskas, itkin ensi kertaa pariin vuoteen. Tunsin kuitenkin lohdullista surua ja totesin, että se mitä pelkään ei ole minua vaan sitä, mitä minulle on tehty.

Jotta ei päädyttäisi liian sovinnolliseen loppuun totean vielä, että mielestäni esimerkiksi lapsiseksiaiheisia sarjakuvia, taideteoksia tai edes seksinukkeja ei tulisi aikuisilta kieltää.
Paitsi oikeita ihmisiä oikeasti satuttaneilta. Järjetöntä on sekin, että väkivaltarikolliset saavat vankiloissa käyttää kuntosalia.

Avioliitto, rauhan satama

Kaikki tyttöystäväni ovat olleet hulluja, mutta ainoastaan vaimoni oli suoranaisesti hengenvaarallinen. Erehdyin kertomaan nähneeni unta Louise Brooksista, mykkäelokuvien ajan legendaarisesta tähdestä. Satumaisen onnekkaasti väistin  sydämeen tähdätyn leipäveitsen iskun, kietaisin aseen räsymattoon ja paiskasin paketin keittiön ikkunasta ennen kuin ehdin edes tajuta, mitä tapahtui.
Kun viimein pyrin suhteesta eroon, pakkasin laukullisen kamaa ja juoksin ulos. Taakkani hidastamana jouduin pian piiloutumaan kyyryssä ovisyvennykseen. Hän tempaisi katukaivon kannen ja heitti sen päätäni kohti. Väistin, kansi lensi lasioven läpi.
Noihin aikoihin olin osakkaana bändikämpässä, jossa oli sovittu, että ketään muuta kuin soittajia ei päästetä roudaamaan omin päin. Tällä naisella oli kuitenkin käsittämätön viettelyn kyky, ja hän saikin  vakuutettua toisen bändin tyypit auttamaan isoäitinsä auton lastaaamisessa täyteen niin minun kuin muidenkin soittimia. En voinut ottaa vastuuta toisten instrumenttien tuhosta, joten jouduin palaamaan. Viimeinen kätköön jäänyt kitara oli omani. Tätä turhaan selvitellessä tein jotakin minulle ainutkertaista. Heitin lasikehyksisen taulun seinään ja huusin. Naapuri soitti poliisit, jotka eivät uskoneet tilannetta, vaikka rouva ei osannut antaa nyt löytyneestä kitarasta minkäänlaisia tuntomerkkejä. Veivät minut pois.

Hän hankki rotukoiran, mutta holtittoman ryyppäämisen takia ei pitänyt pennusta huolta. Löysin sen eteisestä jalat pettäneinä, voimattomana täristen. Kämppä täynnä ulosteita. Koira saatiin palautettua kasvattajalle, mistä tietenkin seurasi raivareita.
Hän sanoi, että minkä Jumala on yhteen saattanut, vain kuolema voi erottaa. Lupasi eräälle sekikselle palkkion tappamisestani. Lopulta palkkamurhaaja onnistui tappamaan itsensä. Nainen hankki käsiaseen, uhkaili sillä poikaystäväänsä, joka sai lempattua pyssyn mereen. Kuten äärimmäisen mustasukkaiset ihmiset usein, hän ei ollut ns. uskollinen.
Rouva teki myös huorakeikkaa Hesperiassa ja Intercontinentalissa. Nämä reissut venyivät usein ilmoittamatta pariviikkoisiksi. Hän saattoi soittaa jossakin vaiheessa sanojensa mukaan vaikkapa Frankfurtista, tienanneensa kolkyt donaa. Sen hän aikoi sijoittaa heroiiniin ja palata entistä rikkaampana. Yleensä rahat haihtuivat siihen mennessä, kun hän vainoharhaisessa kankkusessa palasi kotiin.

Tällä välin minä olin kahden pienen lapsen kanssa yksin, paljolti psykoosia lähentelevissä dissosiaatio- ja traumaoireilutiloissa. Nuorempi oli minun, vaikkakin siitetty tilanteessa, jossa vaimo väitti syövänsä ehkäisypillereitä. Oli kuitenkin ilmeisesti pihiyttään jättänyt niitä heittämättä pois, joten en pitänyt hänen selitystään ihmeestä kovin uskottavana.
Miksi siedin tätä useamman vuoden, vaikka olin suhteen aikana vuoden jopa kokonaan juomatta. Juominenhan nähdäkseni auttaa ihmistä pysymään toivottomassa elämäntilanteessa.
PTSD- ja muu mielen häikkä on varmasti ollut osasyy. Toinen oli se, että tämä nainen oli pöyristyttävän hyvän näköinen, ja ihkaoikea vanhan koulun nymfomaani. En muista ainoatakaan tilannetta, jossa hän ei olisi ollut läpimärkä. Valui polviin asti ilman näkyvää kiihoketta.
Seksiä harrastettiin mm. pornoelokuvateatterissa, josta ympärille kerääntyneistä runkkareista jäi mieleen erityisesti pullea mies, jolla oli pinkki Mikki Hiiri-collegepusero.
Häntä kiihotti myös, miten hän saattoi seksuaalisella viehkeydellään saada aikaan sen, että miehet pahoinpitelivät toisiaan.

Kun pääsin lopullisesti pakoon hän, vainosi minua aktiivisesti kolmisen vuotta. Ilmestyi oven taakse vasaralla hakkaamaan, sotki ihmissuhteitani monimutkaisilla valheilla, tilaili lehtiä ja muita hyödykkeitä nimissäni itselleen ja teki ilmoituksia viranomaistahoille.
Lapset otettiin onneksi huostaan. Minulla oli vastuulliseen aikuisuuteen tuolloin vielä pidemmälti matkaa kuin nyt.

Päihteistä 1

Biologia kiinnosti kouluikäisenä. Meillä oli opettaja, joka lähti tunneilta poikkeuksetta itkien pois.
Luokan pahikset paiskoivat häntä appelsiininkuorilla ja voinapeilla. Kerran hänen päälleen heitettiin nestettä, jonka pojat kehuivat olevan akkuhappoa. Housut ainakin menivät pilalle. Mihinkään kurinpidollisiin tai muihinkaan toimiin ei tietääkseni ryhdytty.
Luonnontieteitä opiskelin itsenäisesti, koska tuollaisessa ympäristössä ei paljon oppia tarttunut.
Opin, että humala on hampun sukuinen kasvi. Koulun huumevalistuksesta tiesin, että hamppu on erittäin kova ja vaarallinen huume, joka saa aikaan voimakkaita aistiharhoja. Isoäidin köynnöksistä sitten kukkia kuivaamaan ja polttamaan. pettymys oli suuri.

Hinku irti todellisuudesta oli sammumaton. Amosyt Coffein- matkapahoinvointilääkkeiden (Difenhydramiiniteoklaatti) huhuttiin olevan sukua hullukaalille (Hyoscyamus niger). Niitä sai reseptivapaasti, jos oli siististi pukeutunut ja kunnollisen näköinen. Kokemukset olivat poikkeuksetta kammottavia.
Istuimme erään ystävän kanssa tuskallisessa auringonpaahteessa koko päivän, mieli täynnä pursuilevia ajatuksia. Tunsimme molemmat pakonomaista tarvetta puhua näistä syvällisistä mietteistä. Yhtäkään ymmärrettävää sanaa emme kuitenkaan saaneet koko istunnossa sanottua. Kun yritti muodostaa puhetta, tuntui siltä kuin olisi kuristettu sisältäpäin. Siinä sitten korahtelimme, kouristelimme ja kärvennyimme. Ei silti jäänyt viimeiseksi pahoinvointilääkesessioksi sekään.

Joissakin bileidentapaisissa suunnistin heti saavuttuani kylppäriin ja rouhin kaikki lääkekaapista löytyneet pillerit jauheeksi. Vetelin viivoja nenään, mutta sain vain nenän kipeäksi.

Kun oikeata hasista sitten lopulta sai, ei se tuntunut oikein miltään. Ruttopuistosta ostettu oregano ei sekään ihmeemmin päräyttänyt, joten kannabishalut haihtuivat vuosiksi.

Vaikeaa oli saada päätä sekaisin. Tiiviistä partioinnista huolimatta en koskaan yhyttänyt niitä huumediilereitä, jotka aikuisten kertoman mukaan vaanivat koulujen liepeillä ja antavat ilmaisia näytteitä.

Marimekon sovituskopeissa oli tuohon aikaan Eau de Colognea. Varastin muutamien rättien ohella senkin. Karvasta oli kolina, vielä pahempaa kuin metsässä majailevan puliremmin tarjoama epäilyttävä neste, joka oli muistaakseni Masinol-jäänestoainetta.

Vaikka touhu oli mahdollisimman itsetuhoista, oli mykistävää nähdä rautakaupassa vanhemman herran hakevan hyllystä ruuvimeisselin ja toisesta oksalakkatölkin, avaavan sen ja juovan. Itse en juuri tärpättiä rankempia nesteitä niellyt.

15-vuotiaana aloin käymään Vanhalla, täysi-ikäinen tyttöystävä päästi takaovesta sisään. Varsinaiset juhlat alkoivat illan lopussa, kun porukka oli liian kännissä löytääkseen juomiaan. Rahattomanakin sai kätevästi keräiltyä pikakännit. Herpestä ei varmaan ollut vielä keksitty, kun hipiä ei kummemmin kukkinut.

Uhrin leima

Ala-asteella opin varsin pian jännittämään vatsalihaksiani koko ajan. Nyrkki vatsaan oli peruskoulun pääasiallisin anti. Huomaan kireyden edelleen, vuosikymmenien päästä. Tapa aktivoituu herkästi aina, kun astun kotiovesta ulos tai kohtaan ihmisiä. Metsässä yksin kävellessä epäilyttävät risahdukset tekevät saman.

Yksi poika, muistaakseni neljäsluokkalainen, teki itsemurhan tämän saman kiusaajajengin piinan vuoksi. Opettajia tai vanhempia ei kiinnostanut koko aihe. Äitini, itsekin ala-asteen opettaja, sanoi vain, että koita nyt vähän pitää puolias.

Yläasteella alkoi sitten nenää murtua, ja vaino sai muutenkin raaempia muotoja. Jouduin vaihtamaan koulua. Siellä meininki vain paheni.

Päivittäinen kiusaaminen ja lyöminen koulussa ja kesäiset raiskaussessiot enon toimesta vaikuttivat varmasti fyysiseenkin olemukseeni. Auto-onnettomuudesta jäänyt epätasainen askel ja ontuminen ovat varmasti nekin houkutelleet väkivaltaan taipuvaisia.

Joidenkin tutkimusten mukaan saalistavat ihmiset tunnistavat näitä kehollisia merkkejä jopa tiedostamattaan ja osaavat siten valita uhrinsa.

https://inkblotuoft.files.wordpress.com/2015/06/nivetha.pdf

Meikkaava, takkutukkainen poika oli tavallisille kansalaisille 80-luvulla liikaa. Missään ei saanut olla rauhassa. Rehtori ja terveydenhoitaja pitivät puhuttelun ja korostivat, miten pitkä tukka voi vaurioittaa verkkokalvoja. He eivät osanneet selittää, miksei tytöille käy näin.

 Poliisit heittivät putkaan ilman syytä. Ensimmäisessä sakkolapussani luki "Potki jalalla kirkon rakennusta useita kertoja". Tämä vain siitä syystä, että olin kipittämässä pakoon diskojunttien laumaa, joka oli käymässä päälle. Natsiskineillä oli noihin aikoihin poliisin siunus pieksää hinttareita ihan miten huvitti.
Gay Gambrini taisi tuolloin olla ainoa varsinainen homoravintola. Ystäväni sattui asumaan saman porttikongin takana. Kerran hänen luotaan poistuessani sain pesismailasta päähän.

Kahvilaan saattoi saada porttikiellon. Kerran syyksi mainittiin jopa vierasperäinen korostus. Puhuin teininä välillä melko korrektia kirjakieltä, eikä tapanani ole kiroilla vieläkään. 

Bussiinkaan ei aina päästetty. Maksoin kerran matkaani viimeisillä kolikoillani, kun kuski paiskasi rahani ovesta ulos ja huusi, että tämä ei ole mikään sosiaalitoimisto.

Vaatealan opintojen aikana jouduin onnettomuuteen, ja kun kuukausien selällään makaamisen jälkeen olin ensi kertaa keppeineni kaupungilla, saman koulun kokkipuolen opiskelijat tunnistivat minut. Tapetaan se homo, huusivat nämä ja lähtivät juoksemaan kohti. Onnekseni muutama nyrkkitaitoinen ystävä oli mukana. Pelastuin sillä kertaa, mutta koulunkäynti jäi kesken.

Muutaman vuoden syömishäiriöjakso lähti hiipumaan, kun menin kuntosalille tarkoituksenani kasvattaa lihaspanssari maailmaa vastaan. Hormoneja tarjottiin jo ensimmäisenä päivänä. Olisin varmasti tarttunut tilaisuuteen, jos rahatilanteeni olisi sen sallinut. Tuloksia kuitenkin syntyi, ja olemukseni muuttui sen verran, että kimppuuni käytiin harvemmin. 

Toisaalta koulu oli jäänyt, pederasteille olin jo liian vanha ja pukeutumiseni ei ollut yhtä ekstreemiä kuin nuorempana, joten eksaktia dataa syistä ja seurauksista minulla ei ole. Vuokrayksiössä piiloileminen kaduilla harhailun sijaan on sekin ollut merkittävä turvallisuutta lisäävä tekijä.

Viime vuosina on ollut rauhallisempaa, mutta en silti voisi kuvitella kulkevani kaupungilla kuulokkeet korvilla musiikkia kuunnellen. Päällekarkauksia on tämän vuosikymmenen puolelta tapahtunut vain känniääliöiden, pirisekisromanien, somali- ja venäläisjengien toimesta. Niin ja tietysti urheilufanien, ne laumat voisi taluttaa suoraan teuraalle. 

Seksityön ikävämpiä puolia

Asiakas lukitsee itsensä heti saavuttuaan kylppäriin. Ähisee aikansa ja ilmestyy vuosikymmeniä sitten edesmenneessä peruukissa,  hatarassa kukkamekossa ja helmet kaulassa. Arviolta kahdeksankymppinen pappa, keikistelee pikkutytön roolissa. No mikäpäs siinä.
Panen häntä perseeseen ja kerron, miten tuhma pikku tyttö hän on. Massiivinen ripulipaska syököää vuoteelle. Eikä edes vahingossa. Piti heittää äijä ulos, seuraava asiakas oli tuloillaan ja hajua piti saada hillittyä.

Toinen oli kreivi Lindgrenin oloinen muikistelija, joka hyökkäsi yllättäen hampaineen kurkkuun ja riepoi häkellyttävällä nopeudella  karmaisevia jälkiä, jotka pysyivät viikon.

Jokunen "rehellinen suomalainen mies", kitkerän hienhajuiseksi pinttyneenä, osaamatta sanoa yhtään, mitä toivoo. Mutisevat yhden sanan lauseita ja tuijottavat mustia kynsiään.

Naiset, joilla ei pysy kaljat sisällä,.Haluavat ystäväksi, vaativat saada jäädä roikkumaan koko yöksi.

Rakastujat, jotka lähettelevät turhia viestejä. Kinuavat minua  Mallorcan reissulle.

AIDSia sairastavat, jotka piilottelevat Kaposin sarkoomiaan ja tahtovat suojaamatonta seksiä.

Ainoa ryhmä jolle jouduin antamaan porttikiellon, oli thai-miehet. Heistä jokainen oli poikkeuksetta täysi kusipää sika. Viimeinen sai livautettua metamfetamiinia juomaani.

Täysjärkisempi ihminen olisi toki osannut sen kenties välttää, mutta itsetuhoiset piirteeni olivat toiminnassa vahvasti läsnä.

Läheisistä useat eivät osanneet huoranhommiani käsitellä, kauhistelusta mustasukkaisuuteen ja suoranaiseen häiriköimiseen oli tyypillinen skaala.

Tylsiä olivat myös puhelinrunkkarit, jotka yrittivät saada ilmaisia seksipuhelinpalveluja.
Samoin ne, jotka soittelivat ja kyselivät mahdollisuutta ottaa mukaan 14-vuotias tyttö, joka kuulemma parin kaljan ja Diapamin saatuaan suostuu mihin tahansa.
Tai ne nuoret urpot, jotka halusivat vinkkejä alkaakseen mieshuoraksi. Näillä ei tietysti ollut alkeellisintakaan kykyä kommunikoida.

Häiritsihän nuo bisnekset muita tekemisiä, piti vastailla puhelimeen ja olla juoksemassa vastaanotolle. Helvetissä on erityisen piinallinen paikka niille, jotka varaavat ajan ja jättävät tulematta.

Muuten huorana oleminen oli jännää, mielenkiintoista ja kiihottavaa.
Hesari lakkasi jossakin vaiheessa ottamasta ilmoituksia vastaan. Netti ei tuolloin ollut vielä mitään.

Positiivisena loppuna todettakoon, että niukkojen resurssien kanssa pitkään paininut Pro-tukipiste teki jo silloin loistavaa työtä. Pelastivat minutkin varmasti useammalta ylilyönniltä.

Hyperseksuaalisuudesta 3

Täysi-ikäistyttyäni löysin pornolehtien kontaktisivuilta seksiseuraa. Miehiä ja pariskuntia.
Näillä ihmisillä oli usein huomattavia vaikeuksia kommunikoida tarpeitaan. Minä en kaihtanut mitään.
Eräs vanhempi arkkitehti jäi mieleen. Hänen luonaan kävin reilun kahden vuosikymmenen aikana kerran tai kaksi kuussa. Korvakoruja ei saanut olla, jossakin vaiheessa kaljuksi ajelema pääni ei myöskään saanut naapureiden pelossa rapussa vilahtaa.
Hän muisteli kaiholla sotavuosia, jolloin kaupungin pimennysten aikaan sotilaspojat saattoivat lemmiskellä toisiaan estoitta.
Häneltä otin jo rahallisen korvauksen. Huoran hommia tein satunnaisesti yli kymmenen vuotta.
Aktiivisin kausi oli parin vuoden jakso, jolloin minulla oli valtakunnallisessa päivälehdessä ilmoitus.
Pidin vastaanottoa enimmäkseen kotona.

Miehissä oli tarpeiden kirjoa, vaikka pääpaino oli itsensä heteroiksi mieltävillä, poliittisesti oikeistokonservatiiveilla.
Pariskunnat useimmiten halusivat vaimoa naitavan miehen katsoessa ja yrittäessä vaivihkaa hipelöidä kiveksiäni. Vaimon kysyessä mieheltään että mitä tämä
tekee, vastaus oli yleensä hätääntynyt "emmitää".

Naisista yhtä lukuunottamatta kaikki halusivat tulla tukasta vedetyksi, huoraksi haukutuksi ja "väkisin otetuksi". Olivat miehiä huomattavasti useammin juovuksissa. Naiskeikat olivat sikälikin hankalampia, että heidän tuntui aina olevan mahdotonta pitää sopimuksista kiinni.
Ainoa poikkeus oli virolainen prostituoitu, joka oli valkoviiniyksinäisenä kämpässä, jossa ei ollut juuri muuta kuin sänky ja televisio. Hän halusi vain juttuseuraa, joka minusta tuntui aina työläämmältä kuin petipuuhat. Lisäksi hän tahtoi maksaa luonnossa. Tästä ei tietenkään aiemman puhelun yhteydessä ollut mitään puhetta. Kohtalaisen draaman jälkeen pääsin rahoineni ehjin nahoin pois.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt. Hommista sai sen verran tuloa, että tyttöystäviä oli helpompi löytää. Lisäksi käytin lukuisten ilotyttöjen palveluita Suomessa ja ulkomailla.
Eikä sekään ollut tarpeeksi. Harrastin paljon anonyymiä puskaseksiä tuntemattomien kanssa. Tuntemattomissakin kaupungeissa löysin nämä paikat vaistollani yllättävän helposti.

Hyperseksuaalisuudesta 2

Isä otti minua kylään joskus, ilmeisen vastentahtoisesti. Hänen kanssaan ei juuri kommunikaatiota ollut, mutta toisaalta uusi vaimo oli 50-lukulaisen kiltin kotirouvan stereotyyppinä helpompaa seuraa.
Enimmän aikaa tosin runkkasin vessassa ja luin markiisi de Saden Justinea. Sen löytyminen kuivakan isäni hyllystä oli melkoinen yllätys.
Välillä esittelin kikkeliä velipuolelle.

Vähitellen alkoi virtsaputken suulle ilmestyä tahmeita pisaroita. Olin varma, että kuolen syöpään.
Seksivalistusta ei kotona ollut, opettajatkin häpeillen väistivät aihetta.
Kiinnijäämisen pelossa opin silloin syömään spermani.

70-luvulla itsensäpaljastajia oli runsaasti. En tiedä opinko heiltä vai keksinkö itse, mutta moniaita kertoja minäkin tyydytin itseäni ulkosalla. Kerran juoppojunassa tuli boheemin pariskunnan kanssa puheeksi Philip Rothin Portnoyn tauti ja muita tuskaista seksuaalisuutta käsitteleviä kirjoja.
He sammuivat ja minä ruikin pian siemenet heidän päälleen.
Espoon aseman hississä ajelin ylös ja alas, kunnes laukesin alakerrassa, missä nainen lastenvaunuineen oli tulossa kyytiin. Muutama tippa saattoi osua vaunun kuomuunkin.

14 ikäisenä vietin jo usein ilmoittamatta öitä kotoa poissa. Olin rakastunut ikäiseeni tyttöön, joka oli jo kokenut. Diapam-sedät heittivät hänelle nappeja, olipa hän ollut vaahtokylvyssä erään nykyisinkin tunnetun popparin kanssa. Jatkuva erektioni hellitti vain niinä muutamana kertana, kun hän halusi minut sisäänsä.

Aikuisten miesten kanssa seksi tosin onnistui moitteettomasti. Usein odotin, että he sammuivat ja vein sitten kämpästä erinäisiä esineitä.
Marokkolaisia saalistajasetiä oli siihen aikaan viljalti, he tykkäsivät enemmän polttaa hasista kuin juoda, joten rosvoaminen ei onnistunut yhtä vaivattomasti.
Kämppäänsä minut haalittuaan he eivät myöskään teeskennelleet ystävällistä kotoperäisten humalikkojen tapaan, vaan esimerkiksi takalukitsivat usein oven.

Olin parhaimmillaan palavasti ihastunut kuuteen tyttöön samanaikaisesti, mutta heidän kanssaan olin ujo ja pelokas. Täytettyäni 15 muutin 19-vuotiaan naisen kanssa kimppaan. Seksistä en muista juri mitään, mutta hänen kertomansa mukaan se oli hyvinkin villiä.
Yritin parhaani mukaan naida kaikkia mahdollisia muitakin tyttöjä, heikohkolla menestyksellä.
Taivuttelin kumppanini nussimaan muitakin. Se kiihotti minua kovin.

Setiä riitti. Jos oli tullut aikainen aamuöinen lähtö, menin usein paikallisjunaan nukkumaan.
Niiden ovet sai helposti revittyä auki tuolloin, ja vartiointi oli olematonta.

Muutama klamydia siinä tuli useampaankin paikkaan silmiä myöten, mutta satiaisia vakavampaa ei tainnut tarttua.

Hyperseksuaalisuudesta 1

Hyperseksuaalisen hillittömyyden ja täydellisen lukkiutumisen välillä seikkaileminen on tuonut ihmissuhdeongelmia ja identiteettiproblematiikkaa enemmän kuin on läpi jaksanut elää.

Eno alkoi  hyväksikäyttämään minua kun olin kuusivuotias, ehkä nuorempikin. Sitä edeltävältä ajalta en muista juuri mitään. Vanhempani tekivät tuolloin riitaisaa eroa. Isä lähti pois.
Yleensä sulkeutunut äitini kertoi hiljattain katsoneensa silloin parvekkeelta, kun leikin pihalla. Isäni käveli pihan poikki ja käänsi katseensa pois, kun ohitti minut.

Näihin aikoihin isänpuoleinen isoäiti oli usein lapsenvahtina. Äidillä oli masennusta, poliittista aktivismia ja muuta kiirettä. Isoäiti nukkui enimmän aikaa. Monesti katsoin häntä ja runkkasin.
Kerran jäin kiinni kun hän havahtui kesken. juoksin alasti parvekkeelle ja värjöttelin siellä aikani.

Pukeuduin äidin vaatteisiin, laitoin tomaatit tisseiksi ja masturboin peilin äärellä. Kerran äiti tuli yllättäen kotiin kun olin vaatekomerossa puuhissani. Tomaatit tippuivat ja astuin niiden päälle liian isoissa korkokengissäni.Pidättelin hengitystä ja vaihdoin asua. En narahtanut sillä kertaa.

Uudessa asuinpaikassa, 10-vuotiaana, lanseerasin seksiolympialaiset naapuruston lapsille.
Kilpailimme, kuka saa nopeimmin orgasmin, panee maata pisimpään tai uskaltaa seistä housut kintuissa tiellä, kun naapurin setä ajaa kituliaalla autollaan pitkää ylämäkeä.
Urheiluvammojen ensiapuun tarkoitettua kylmäsuihketta sumutettiin elimille, samoin erilaisia liimoja.

Vedin käteen ja kieriskelin hillossa, kaakaossa ja piimässä.

Laitoin hunajaa pippeliin ja annoin enon koiran nuolla sitä.

Äidin isovanhempien luona, missä hyväksikäyttö tapahtui aina ahtaassa sahanpurujen täyttämässä vinttikäytävässä, oli toinenkin erikoisuus, jonka mielessäni liittyvät raiskausten jatkoksi. Isoäitini vei minua toiseen pimeään paikkaan, johon en yksin olisi uskaltanut. Liiterin vintillä oli pikkuinen koppi, jossa hän kertoi kauhutarinoita puukotuksista ja haisevista kummituksista. Ulosteet ja veri olivat aina keskeisessä osassa näitä kertomuksia.
Lisäksi aina kesäloman alussa kun jouduin heidän luokseen hän kysyi ensimmäisenä että miten on suoli toiminut.

Uupumus

Tarkoitus oli purkaa sensuroimattomia tuntojani tänne ja saavuttaa jonkinlaisia helpotuksen hetkiä.
Tämä, kuten melkein kaikki aikeeni, näyttää taittuvan alituiseen uupumukseen.

Olen käynyt läpi kuukausien, jopa vuosien unettomuusjaksoja, jolloin se kallisarvoinen tunti tai kaksi unta on saattanut katketa useitakin kertoja siihen, että herään huutooni.
Silloin olen kuitenkin vaalinut pientä toivoa siitä, että jatkuva väsymys lievittyy, kunhan saan taas joskus nukuttua.
Nyt nukun useamman tunnin yössä ketiapiinin avulla. Riittävällä annoksella on tosin hankalaa repiä itsensä sängystä. Hiukan siinä auttaa se, miten säikähtää uuteen päivään ja toteaa olevansa edelleen olemassa.
Minkään tekeminen ja asioihin keskittyminen on silti käsittämättömän vaikeaa.Mielessä syytöksiä, vaatimuksia ja tuomioita kiljuva kuoro se vain jaksaa, vaikenematta koskaan täysin.

Katumus

Olin suunnitellut täydellisen murhan, mutta pilasin koko projektin puhumalla siitä terapeutille ja parille muullekin. Pitäisikö nyt tappaa heidätkin, vai koettaa vain hissun kissun ottaa äijä hengiltä?
Oma elämäni on ilmeisesti lopullisesti pilalla, mutta vankila olisi silti vielä huonompi vaihtoehto.

Hyväksikäyttäjäni on tietääkseni vahvasti alkoholisoitunut. Tämä on toki hyvä asia, vaikka minua huolettaakin se, että hän saattaa kuolla sammuneena ihan huomaamattaan.

Riskinä on tietenkin myös se, että hän löytää Jeesuksen tai vastaavan tonttu-ukon ja antaa itselleen kaiken anteeksi. Useinhan inhottavimmat paskiaiset sallivat itselleen tämänkaltaisen pelastuksen, koska vastuun ottaminen omista tekemisistä ei ole vaihtoehto.

Verta perseestä

Veikkaan, että aikuisen kyrpää kuuden ja neljäntoista ikävuoden välillä perseeseen saaminen on vaikuttanut kivuliaan ja hankalan vaivan,  josta olen pitkään kärsinyt, syntymiseen.

Perseestä tulee verta ja pukamat vihloo ikävästi aina, kun on stressiä. Stressiä taas on aina, koska elämä pääosin näyttäytyy hädin tuskin siedettävänä selviämiskamppailuna.

Moniaita kertoja olen joutunut jättämään osallistumisen sosiaalisiin tapahtumiin, koska verenvuoto on ollut häkellyttävän runsasta. Vaaleat sohvat varsinkin ovat haasteellisia. Käytän aina mustia housuja, varmuuden vuoksi.

Vuoto on usein huomattavasti runsaampaa kuin kuukautisvuoto naisilla, aiheuttaapa anemiaakin ajoittain.

Rukouksen voima

Ah, viaton lapsen usko. Kun eno oli ottanut tavakseen työntää kyrpää suuhuni, rukoilin muutosta tilanteeseen.
Jeesuksen huumorintajun hedelmänä aloin saada kalua myös perseeseen.

Väkivalta ratkaisuna

Usein kuulee sanottavan, että väkivaltaan vastaaminen samalla mitalla johtaa kierteeseen.

Käytäntö on osoittanut tämän luulon vääräksi. Tarjoan esimerkin:

Minua kiusattiin koulussa ja vainottiin koulun ulkopuolellakin.

Noin 12-vuotiaana makasin tien sivussa taas kerran hakattuna. Naapuri pysäytti autonsa

ja kysyi, kuka minut oli piessyt. Kerroin hänelle tekijän, joitakin vuosia minua vanhemman pojan.

Naapuri meni ja antoi tälle kunnolla turpaan. Siihen loppui hänen kiusaamisensa.

Noihin aikoihin lyömistä, potkimista, sylkemistä ja haukkumista ei otettu vakavasti,

ainakaan poikiin kohdistuvaa. Nykyisin on muodikasta ymmärtää hakkaajia ja haaskata resursseja

heidän paapomiseensa, vaaditaanpa uhreja jopa antamaan anteeksi.

Kosto

Ajattelen kostoa joka päivä. Hyväksikäyttöä kesti lapsuudessani noin seitsemän vuotta.

Siitä lähtien elämä on ollut täyttä helvettiä.

Vihaan sukulaisiani, jotka eivät puuttuneet asiaan.

Vihaan itseäni, koska olin pieni ja heikko.

Vihaan hoitohenkilökuntaa, joka vähätteli ja mitätöi kokemukseni, eväten mahdollisuuteni terapiaan

vuosikymmenien ajan.

Vihaan yhteiskuntaa, jonka säännöt estävät minua saamasta oikeutta.

En usko universaaleihin ihmisoikeuksiin. Hyväksikäyttäjän teot ovat nähdäkseni vieneet häneltä

oikeuden elää.

Silti minä joutuisin hänen kidutusmurhastaan laitokseen.

Kuolemanrangaistuksesta

Jos raiskauksesta ja murhasta tuomitaan molemmista kuolemaan, kannattaa raiskaajan tappaa uhrinsa.

Yksi mahdollinen ratkaisu olisi kovennettu kuolemanrangaistus.

Taloudellisena vaihtoehtona tarjoan tyrmäkuoppaa, johon heitetty ei enää sieltä ulos pääse.

Ruokkiminen tapahtuisi kattoluukusta jätettä kaatamalla. Ulostaa tuomittu saisi lattialle, johon myös

aiemmin rangaistujen ruumiit jäisivät mätänemään.

Inho

Tamä inho.
Ei pelkästään ruumistani kohtaan, vaan kaikkia niitä iljettäviä visuaalisia viestejä, joita silmien avaaminen väistämättä syöksee mieleni haavaa hiertämään.
Niitä oksettavia muljahduksia, puristuksia ja nuolaisuja, joita tuntoaisti lakkaamatta takoo kaikkialta kohdistuvassa hyökkäyksessään.
Vääränmuotoisten äänten pommitus laukoo hälytyksiä koko sielun leveydeltä.

Kuka voisi taata, että kuolema tuo tähän helpotuksen?

Nautinnosta

Kahvimainosten ylpeät käsityöläiset. Tekemisen palkitsevuus. Työn ilo.

Minä lähestyn mahdollisuutta kokea nautintoa vain tehdessäni oman moraalini vastaisia tekoja vähintään kolmen päihteen vaikutuksen alaisena.
Kännissä ja pilvessä, poppersia raivolla nuuhkien. Irtaudun raadostani ja hakkaan jonkun katunistin päätä kulliini.  Tunnistan kauneuden ja tunnen surua sen tavoittamattomuudesta.

Suru onkin niitä harvoja positiivisempia tunteita, joita kykenen kokemaan.

Siihen ei tosin riitä isoäidin kuolema tai peiliin katsominen.

Leipäjonossa 1

Arviolta myöhäiskeski-ikäinen naishenkilö juttelee parin muun samanlaisen kanssa käytetyistä kahvinkeittimistä. Tunnen hänen painautuvan pakaraani vasten. Kavahdan kauemmaksi.

Selitän mielessäni kosketuksen vahingoksi. Pian sama tapahtuu uudestaan. Värähdän inhosta, vetäydyn etäämmäksi. Ehkä hän on vauhdikkaan keskustelun tiimellyksessä epätietoinen kehonsa ulottuvuuksista.

Kolmas painautuminen tuntuu aiempia vaativammalta, huomaan liikkumiseni vaikeutuvan. Keho on kuroutunut jännitystilaan, pakokauhu hämärtää näköä. Tahtoisin huomauttaa naiselle kohteliaasti hänen toimintansa häiritsevyydestä, mutta neljäs tunkeutuminen pintaani vasten saa sanat katoamaan.

Pinnistelen saadakseni paniikkikohtauksen pysymään pinnan alla. Viidennen tilanloukkauksen kohdalla tärisen avuttomassa raivossa vaikeasti hengittäen.

Taittelen muoviseen kassiini mahdollisimman terävän ja jäykän kulman ja yritän sillä suojella persettäni. Nainen tökkii itsevarman raukeassa rytmissä taittaen avuttoman suojavälineeni tieltään

jatkaen samalla keskusteluaan suodatinkahvin salaisuuksista.