Jokainen masennusjakso on hiertänyt kykyäni nauttia mistään. Depressiokuopassa pienetkin ärsykkeet ahdistavat. Sieltä päästyä tunne-elämä on joka kerta jäänyt latteammaksi. Kirjallisuus ja taiteet ovat aina olleet keskeisintä elämässäni, mutta esimerkiksi musiikkia en ole juuri jaksa enää kuunnella, eikä näyttelyissäkään tule käytyä kuin harvoin.
Masennus oireilee välillä ahdistustiloina, jolloin tunteet ovat muodottomia möykkyjä, vaikeita tavoittaa , saati käsitellä. Samalla ne kuitenkin painavat niin, että ajattelun luupit ja negatiiviset kierteet tekevät mihinkään keskittymisen mahdottomaksi.
Sitten sitä helposti ryhtyy juomaan, tupakoimaan ja muihin älyttömyyksiin. Tämä ei kummemmin toipumista edistä. Kokemuksen myötä olen tosin tullut tietoisemmaksi näistä reaktioistani, enkä pakene niitä enää viinaan. Juomisessa on kuitenkin kyse valinnoista. Kykyni tehdä niitä on parantunut.
Nuorempana sitä joutui voimakkaammin sekalaisten persoonallisuuden osien valtaan ja esimerkiksi raiskatun lapsen osani ei osannut kuin hakea helpotusta turtumuksesta tai kääntää vihantunteita itseeni.
Joskus unettomina öinä minulla oli tapana repiä ulkomainoksia, niiden estetiikka riipi mieltäni. Kun ei positiivisia tunteita osannut tuntea, kaikenlainen kevyt, kiva ja mairea tuntui tukalalta. Eipä silti, jos jaksaisin, repisin mainoksia nytkin, kun en tunne itseäni masentuneeksi. Mainoksethan eivät tuo maailmaan hyvää, päinvastoin. Triviaalia mielensisältöä, patologista kulutusta ja luonnonvarojen haaskuuta. Masentunut mieli on nähdäkseni kuitenkin enemmän realistinen kuin negatiivinen. Näinkin rumassa ja turhuuksia keskeisinä arvoina aggressiivisesti kaikkialla markkinoivassa maailmassa on eläimellä haasteita pysyä toimintakykyisenä.
Beckin depressiokyselystä ja muista vastaavista testeistä olen saanut vakavan masennuksen pisteet silloinkin, kun voin paremmin.
Pahimpina aikoina haaveilen vain siitä, että saisin jostakin voimia tappaa itseni. Olen maannut ja syönyt likaisissa lakanoissa pitkiä aikoja. vessa on saattanut jäädä kuukaudeksi vetämättä. Laskuista on ollut mahdotonta pitää lukua, joten ulosottoon on päätynyt kohtalainen summa.
2000-luvun alussa huomasin, että minkäänlainen liikunta ei säännöllisestikään harrastettuna irrota endorfiineja, joten liikkuminen on lähinnä hampaat irvessä puurtamista. Sitä se tosin oli nuorempanakin, kun saatoin jumpata tuntikausia ja samalla valmistaa vesi-vehnäjauhomöhkäleitä mikrossa. Näitä söin, samalla voimistelin ja oksentelin.
Lääkärit tarjoavat lisää lääkkeitä, jotka eivät paranna elämänlaatua mitenkään. Absurdilta ovat tuntuneet tilanteet, joissa tohtorilla on lääkevalmisteen logolla varustettu muistilappupino ja saman firman kynä, joka ei näytä osaavan kirjoittaa kuin itsensä näköisiä reseptejä.
Juominen on auttanut pääsemään hetkeksi irti kehollisesta inhosta ja päänsisäisistä, pilkkaavista, syyttävistä ja uhkailevista äänistä. Tämä on usein johtanut tilanteisiin, joissa katselen itseäni turtana ja välinpitämättömänä, kun teen seksiä jonkun sattumanvaraisen ihmisen kanssa. Etäällä itsestäni koen sadistista kostonriemua, kun saatan itseni näihin surullisiin tilanteisiin. Tiedän, että olen likainen ja pilalla, enkä ansaitse muuta. Fantasioin siitä, että minua käytetään seksiin, kun olen tajuton. Anonyymit miesjoukot ruikkimassa spermaa naamalleni.
Seksuaalista kiihottumista on varjostanut ahdistava vaaran tunne, väkivallan väistämättömyyden ennakkoaavistus. Uhkaa mieleni pakenee dissosiaatioon, jolloin en koe tapahtumien liittyvän minuun.
Seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja siihen liittyvästä. Osittain asiaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti