Masennus, nautinto ja seksuaalisuus

Jokainen masennusjakso on hiertänyt kykyäni nauttia mistään. Depressiokuopassa pienetkin ärsykkeet ahdistavat. Sieltä päästyä tunne-elämä on joka kerta jäänyt latteammaksi. Kirjallisuus ja taiteet ovat aina olleet keskeisintä elämässäni, mutta esimerkiksi musiikkia en ole juuri jaksa enää kuunnella, eikä näyttelyissäkään tule käytyä kuin harvoin.
Masennus oireilee välillä ahdistustiloina, jolloin tunteet ovat muodottomia möykkyjä, vaikeita tavoittaa , saati käsitellä. Samalla ne kuitenkin painavat niin, että ajattelun luupit ja negatiiviset kierteet tekevät mihinkään keskittymisen mahdottomaksi.
Sitten sitä helposti ryhtyy juomaan, tupakoimaan ja muihin älyttömyyksiin. Tämä ei kummemmin toipumista edistä. Kokemuksen myötä olen tosin tullut tietoisemmaksi näistä reaktioistani, enkä pakene niitä enää viinaan. Juomisessa on kuitenkin kyse valinnoista. Kykyni tehdä niitä on parantunut.
Nuorempana sitä joutui voimakkaammin sekalaisten persoonallisuuden osien valtaan ja esimerkiksi raiskatun lapsen osani ei osannut kuin hakea helpotusta turtumuksesta tai kääntää vihantunteita itseeni.

Joskus unettomina öinä minulla oli tapana repiä ulkomainoksia, niiden estetiikka riipi mieltäni. Kun ei positiivisia tunteita osannut tuntea, kaikenlainen kevyt, kiva ja mairea tuntui tukalalta. Eipä silti, jos jaksaisin, repisin mainoksia nytkin, kun en tunne itseäni masentuneeksi. Mainoksethan eivät tuo maailmaan hyvää, päinvastoin. Triviaalia mielensisältöä, patologista kulutusta ja luonnonvarojen haaskuuta. Masentunut mieli on nähdäkseni kuitenkin enemmän realistinen kuin negatiivinen. Näinkin rumassa ja turhuuksia keskeisinä arvoina aggressiivisesti kaikkialla markkinoivassa maailmassa on eläimellä haasteita pysyä toimintakykyisenä.

Beckin depressiokyselystä ja muista vastaavista testeistä olen saanut vakavan masennuksen pisteet silloinkin, kun voin paremmin.
Pahimpina aikoina haaveilen vain siitä, että saisin jostakin voimia tappaa itseni. Olen maannut ja syönyt likaisissa lakanoissa pitkiä aikoja. vessa on saattanut jäädä kuukaudeksi vetämättä. Laskuista on ollut mahdotonta pitää lukua, joten ulosottoon on päätynyt kohtalainen summa.
2000-luvun alussa huomasin, että minkäänlainen liikunta ei säännöllisestikään harrastettuna irrota endorfiineja, joten liikkuminen on lähinnä hampaat irvessä puurtamista. Sitä se tosin oli nuorempanakin, kun saatoin jumpata tuntikausia ja samalla valmistaa vesi-vehnäjauhomöhkäleitä mikrossa. Näitä söin, samalla voimistelin ja oksentelin.

Lääkärit tarjoavat lisää lääkkeitä, jotka eivät paranna elämänlaatua mitenkään. Absurdilta ovat tuntuneet tilanteet, joissa tohtorilla on lääkevalmisteen logolla varustettu muistilappupino ja saman firman kynä, joka ei näytä osaavan kirjoittaa kuin itsensä näköisiä reseptejä.

Juominen on auttanut pääsemään hetkeksi irti kehollisesta inhosta ja päänsisäisistä, pilkkaavista, syyttävistä ja uhkailevista äänistä. Tämä on usein johtanut tilanteisiin, joissa katselen itseäni turtana ja välinpitämättömänä, kun teen seksiä jonkun sattumanvaraisen ihmisen kanssa. Etäällä itsestäni koen sadistista kostonriemua, kun saatan itseni näihin surullisiin tilanteisiin. Tiedän, että olen likainen ja pilalla, enkä ansaitse muuta. Fantasioin siitä, että minua käytetään seksiin, kun olen tajuton. Anonyymit miesjoukot ruikkimassa spermaa naamalleni.

Seksuaalista kiihottumista on varjostanut ahdistava vaaran tunne, väkivallan väistämättömyyden ennakkoaavistus. Uhkaa mieleni pakenee dissosiaatioon, jolloin en  koe tapahtumien liittyvän minuun.

Fight, Fuck, Flee or Freeze

Olen tullut huomaamaan, että kaikki eivät koe rapussa tai kadulla vastaan tulevien ihmisten ja koirien satunnaisia, välinpitämättömiä kohtaamisia yhtä intensiivisesti kuin minä. Jokainen lähestyvä ihminen kohottaa mielen ja kehon hälytystilaa, oli sitten tuttu tai ei.

Käyn samanaikaisesti läpi skenaarioita seksistä, väkivallasta, pakenemisesta tai jähmettymisestä kunkin potentiaalisen kohtaamisen yhteydessä. Koiriin tosin ei niinkään tuo seksuaalinen puoli liity juurikaan, mutta mietin silti, miten työnnän peukalot silmiin tai kuristan, väännän niskat nurin samalla kun hauva järsii kättäni tai kaulaani auki.

Vaikka nämä prosessit eivät tapahtuisi selkeän tietoisella tasolla, kehoni ei koskaan unohda olla käyttämättä tilaisuutta nostaa hälytystilaa normaalista kauhujäykkydestä kiivaampaan kellonsoittoon.

Tämä tekee kotoa poistumisen useimmiten hyvin uuvuttavaksi. Sen jälkeen, kun lopetin toistaiseksi juomisen vuosi sitten, on ihmispitoisiin tilaisuuksiin ja rientoihin meneminen tuntunut entistä vaikeammalta. Jos sitten uskaltaudun tuttujen, mukavien ihmisten pariin, vaatii se usein monen päivän toipumisen. Mantelitumakkeissa hehkuu ja värisee pitkään, vaikka mitään konfliktia ei todellisuudessa olisi ilmaantunut.

Naisia katson sekavin tuntein, yritän olla tuijottamatta, enkä varsinkaan rupea tuntemattomille avautumaan siitä, miten heidän pulleat pohkeensa tai somat possunnenänsä kohottavat mielessäni
laittomia ajatuksia kammottavista irstauksista. Miehistä en ole samalla tavoin kiinnostunut kyrpää lukuunottamatta. Heissä näen lähinnä väkivallan uhkaa. Väkivalta on toki sisälläni kietoutunut seksuaalisuuteen hyvin tiiviisti.

Hämmästelen huolettoman oloisia naisia ja miehiä, jotka kuulokkeet korvissa liikkuvat kaupungilla. Itse en moiseen uskaltaisi ryhtyä. Monta kertaa olen säästynyt pahemmilta vammoilta juuri siksi, että olen ehtinyt reagoida siihen, kun joku ennen iskua tai potkua ilmoittaa, että "Nyt sä kuolet".

Paljon kuulee puhuttavan miesten etuoikeudesta tuntea olonsa turvalliseksi julkisilla paikoilla. Itse en ole tästä päässyt nauttimaan. Tosin mies  joutuu julkisella paikalla väkivallan kohteeksi naista todennäköisemmin, vaikka julkinen keskustelu tämän mielellään unohtaa. Mieleni kieroutumat ovat lisäksi suojanneet minua esimerkiksi itsensäpaljastajien esitysten ahdistavuudelta. Naisena saattaisin reagoida toisin. Ikääntymisen ja tyylin muuttumisen myötä nämä heppihemmot tosin ovat hävinneet.
Ehkä kännykkäkameroiden ilmaantuminen on myös vaikuttanut skeneen.

Ajatus raiskaamisesta tai raiskatuksi tulemisesta hirvittää ja kiihottaa ja tulee arvioiduksi lukemattomia kertoja niinäkin päivinä, kun olen ulkokunnossa.

Käytännössä usein jäädyn, sanavarastoni lakastuu ja ilmaisuni on niukkaa, kömpelöä tai täysin lukkiutunutta. Saatan seurata sivusta, kun joku persoonallisuuteni puoli yrittää selvitä sosiaalisista kohtaamisista miten kuten, kykenemättä olemaan kokonaan paikalla. Silloin tuntuu, että en voi mitenkään vaikuttaa siihen, mitä sanon tai jätän sanomatta. Saatan paljastaa henkilökohtaisia inhottavuuksia, joita olisi parempi jättää julkituomatta.