Mielisairaalassa

Mikäs helvetin homo se täältä tulee!
Näin huudahti hoitohenkilökunnan jäsen, kun minut kärrättiin  ambulanssista ensiapuun
auto-onnettomuuden jälkeen.
Kirurginen ei varsinaisesti ollut mielisairaala, mutta se ei maallikolle heti auennut. Ensimmäisen yön
kuuntelin, kun viereinen potilas itki ja valitti taukoamatta, että kun ihminen ei edes itsemurhaa osaa tehdä. Hän oli purkanut pistorasiasta kuoren ja työntänyt sinne haarukan tai jotakin sen tapaista. Sormet olivat mustuneet.
Leikkauksen jälkeen osastolla pasteeraili levottomasti mies, jonka käsivarsi näytti berliininmakkaralta. Turvonnut, punainen möykky kellertävässä verkossa. Lopulta hän hyppäsi parvekkeelta karkuun. Sairaalan ulkopuolelta oli todennäköisesti helpompaa löytää kipulääkkeitä.
Reisiluu poikki en itse päässyt pakenemaan. Luu lyheni pari senttiä. Sisälle laitettiin metallitanko, mutta koipi saumattiin vinoon. Jalkaterä osoittaa ulospäin, mikä on tuhonnut polvinivelet. Arpikudokset painavat hermoja, eikä kipuun löytynyt lievitystä kuin vasta pari vuotta sitten.
Potilasvahinkolaki tuli voimaan vasta vuonna -87, joten sitä ennen sai hullutella vapaasti.

Ihan oikeaankin mielisairaalaan on taivuteltu useamman kerran. Suostuin kuitenkin vain päiväosastolle, jossa vietin kahdessa erässä yhteensä puolitoista vuotta. Siellä hullut enimmäkseen joivat kahvia ja polttivat sätkiä. Innostuin kahvittelusta niin, että vaivihkaa sujauttelin paketteja poveen myöhempää käyttöä varten.

Välillä oli istuntoja lääkärin kanssa. Näistä muistan lähinnä hänen lyhyen hameensa ja lihaksikkaat pohkeet. Hän laittoi niitä ristiin, sitten taas avasi. Tätä tuijotin ties kuinka monta tuntia hiljaisuudessa, himon riivaamana.

Toimintaterapiaakin oli. Siellä kiltti täti kehui sormivärisotkuja. Hoidollisesti paikan merkitys oli jokseenkin mitätön. Kunto laski, en saanut nukuttua muutamaan vuoteen juuri lainkaan. Saatoin tosin simahtaa bänditreeneissä kesken soiton.

Kiinnostavia tyyppejä siellä kuitenkin tapasi, osa kykeni jopa puhumaan. Yksi oli vartijankierroksellaan kohdannut kaksi avaruusolentoa, joilla oli kultaiset vyöt ja viesti rauhasta maan päällä. Toisen nimi oli Yamm, toista en muista. Vastuullisena työntekijänä vartija teki ilmoituksen ylemmälle taholle, ja on siitä lähtien ollut potilaana. Harhoja tai muuta poikkeavaa en hänessä huomannut. Lääketokkurassahan siellä olivat kaikki. Potilaat ainakin.

Jostakin ilmaantui diagnooseja. F.21, skitsotyyppinen persoonallisuus. F61.0, laaja-alainen persoonallisuuden häiriö. F32.9, tarkemmin määrittelemätön masennus. Kaksi ensimmäistä katsottiin parantumattomiksi.
Kun vihdoin pääsin terapiaan vuosikymmeniä myöhemmin, ei terapeuttini huomannut merkkejä kuin masennuksesta ja valistuneemmalla ajalla löydetystä traumaperäisestä stressireaktiosta, F43.1.
Ihme on tapahtunut.