Uhrin leima

Ala-asteella opin varsin pian jännittämään vatsalihaksiani koko ajan. Nyrkki vatsaan oli peruskoulun pääasiallisin anti. Huomaan kireyden edelleen, vuosikymmenien päästä. Tapa aktivoituu herkästi aina, kun astun kotiovesta ulos tai kohtaan ihmisiä. Metsässä yksin kävellessä epäilyttävät risahdukset tekevät saman.

Yksi poika, muistaakseni neljäsluokkalainen, teki itsemurhan tämän saman kiusaajajengin piinan vuoksi. Opettajia tai vanhempia ei kiinnostanut koko aihe. Äitini, itsekin ala-asteen opettaja, sanoi vain, että koita nyt vähän pitää puolias.

Yläasteella alkoi sitten nenää murtua, ja vaino sai muutenkin raaempia muotoja. Jouduin vaihtamaan koulua. Siellä meininki vain paheni.

Päivittäinen kiusaaminen ja lyöminen koulussa ja kesäiset raiskaussessiot enon toimesta vaikuttivat varmasti fyysiseenkin olemukseeni. Auto-onnettomuudesta jäänyt epätasainen askel ja ontuminen ovat varmasti nekin houkutelleet väkivaltaan taipuvaisia.

Joidenkin tutkimusten mukaan saalistavat ihmiset tunnistavat näitä kehollisia merkkejä jopa tiedostamattaan ja osaavat siten valita uhrinsa.

https://inkblotuoft.files.wordpress.com/2015/06/nivetha.pdf

Meikkaava, takkutukkainen poika oli tavallisille kansalaisille 80-luvulla liikaa. Missään ei saanut olla rauhassa. Rehtori ja terveydenhoitaja pitivät puhuttelun ja korostivat, miten pitkä tukka voi vaurioittaa verkkokalvoja. He eivät osanneet selittää, miksei tytöille käy näin.

 Poliisit heittivät putkaan ilman syytä. Ensimmäisessä sakkolapussani luki "Potki jalalla kirkon rakennusta useita kertoja". Tämä vain siitä syystä, että olin kipittämässä pakoon diskojunttien laumaa, joka oli käymässä päälle. Natsiskineillä oli noihin aikoihin poliisin siunus pieksää hinttareita ihan miten huvitti.
Gay Gambrini taisi tuolloin olla ainoa varsinainen homoravintola. Ystäväni sattui asumaan saman porttikongin takana. Kerran hänen luotaan poistuessani sain pesismailasta päähän.

Kahvilaan saattoi saada porttikiellon. Kerran syyksi mainittiin jopa vierasperäinen korostus. Puhuin teininä välillä melko korrektia kirjakieltä, eikä tapanani ole kiroilla vieläkään. 

Bussiinkaan ei aina päästetty. Maksoin kerran matkaani viimeisillä kolikoillani, kun kuski paiskasi rahani ovesta ulos ja huusi, että tämä ei ole mikään sosiaalitoimisto.

Vaatealan opintojen aikana jouduin onnettomuuteen, ja kun kuukausien selällään makaamisen jälkeen olin ensi kertaa keppeineni kaupungilla, saman koulun kokkipuolen opiskelijat tunnistivat minut. Tapetaan se homo, huusivat nämä ja lähtivät juoksemaan kohti. Onnekseni muutama nyrkkitaitoinen ystävä oli mukana. Pelastuin sillä kertaa, mutta koulunkäynti jäi kesken.

Muutaman vuoden syömishäiriöjakso lähti hiipumaan, kun menin kuntosalille tarkoituksenani kasvattaa lihaspanssari maailmaa vastaan. Hormoneja tarjottiin jo ensimmäisenä päivänä. Olisin varmasti tarttunut tilaisuuteen, jos rahatilanteeni olisi sen sallinut. Tuloksia kuitenkin syntyi, ja olemukseni muuttui sen verran, että kimppuuni käytiin harvemmin. 

Toisaalta koulu oli jäänyt, pederasteille olin jo liian vanha ja pukeutumiseni ei ollut yhtä ekstreemiä kuin nuorempana, joten eksaktia dataa syistä ja seurauksista minulla ei ole. Vuokrayksiössä piiloileminen kaduilla harhailun sijaan on sekin ollut merkittävä turvallisuutta lisäävä tekijä.

Viime vuosina on ollut rauhallisempaa, mutta en silti voisi kuvitella kulkevani kaupungilla kuulokkeet korvilla musiikkia kuunnellen. Päällekarkauksia on tämän vuosikymmenen puolelta tapahtunut vain känniääliöiden, pirisekisromanien, somali- ja venäläisjengien toimesta. Niin ja tietysti urheilufanien, ne laumat voisi taluttaa suoraan teuraalle.