Pedofiliasta ja vallasta

Vaikka tahdon edelleen kidutusmurhata lapsuuden hyväksikäyttäjäni, ei minulla ole pedofiilejä vastaan mitään. Ajatuksista ei mielestäni pitäisi ketään rangaista, vain teoista. En edes usko, että raiskaajani oli, tai on, pedofiili. Seksuaalisesti ahdasmielisessä, eristyneessä pikkukylässä oli nuori mies, jonka sosiaaliset taidot olivat jollakin tapaa rajoittuneet. Hänellä ei tietääkseni vieläkään ole rajat kiinni-ajattelua syvempiä sisäistettyjä moraalifilosofisia mietteitä.
Kyse on tietysti ollut myös vallankäytöstä, joka kiihottavuudessaan on usein eroottissävyistä.
Oman ikäinen nainen olisi hyvin epätodennäköisesti suostunut siihen, mihin lapsi oli helppo pakottaa.
Pakottaminen sinänsä on hänelle merkinnyt hyvää elämää.

Väkivaltaisten narsistien ihailu on selkeästi valtavirtaa. Viihteellisen fiktion sankaritkin ovat usein piittaamattomia alistajia. Tällainen alfauros pärjää postmodernissakin apinalaumassa, oli sitten kyseessä uskonnollinen yhteisö, liike-elämä, politiikka tai anarkistien kommuuni. Missä tahansa some-keskustelussa näkyy tarve heijastaa itseen tämänlaatuista voittamatonta oikeassa olemista. Poliittisesta tai maailmankatsomuksellisesta sijoittumisesta riippumatta.

Pornolehtien palstoilta aikoinani bongaamat miehet olisivat usein mieluummin harjoittaneet seksiä naisen kanssa, mutta esimerkiksi sosiaalinen status ja/tai kykenevyys ei heillä tähän riittänyt. Laivoilla ja vankiloissakin miehet kääntyvät toistensa puoleen naisen korvikkeeksi. Näistä syistä jotkut käyttävät lapsia.

Päihteet, varsinkin alkoholi, edesauttavat moraalista itsensä alittamista. Humalaisista teoistaan ihminen usein katsoo olevansa jotenkin vähemmän vastuussa. Minun hyväksikäyttäjäni oli ymmärtääkseni selvin päin, nykyisin ilmeisesti aika harvoin. Monen katkeran itselääkintähetken laskuvaiheessa olen kauhulla ajatellut sitä hirviötä, jonka pelkäsin itsestäni löytyvän. Luin sarjamurhaajien elämäntarinoita ja löysin heidän lapsuudestaan paljon tuttua. Odotin pitkään väistämättömän kohtalon puhkeamista, jonka edessä olisin avuton. Tunteen tasolla se on edelleen seuranani. Vaikka globaali populaatio pitäisi mielestäni välittömästi ainakin puolittaa, en usko lähteväni moista toteuttamaan.

Toisinaan huomaan, miten joku juuri teini-ikään ehtinyt tyttö kadulla vastaan tullessaan herättää minussa seksuaalisia tunteita. Ei ehkä niinkään siksi, että hän näyttää kovin naiselliselta, vaan juuri sen nupullaan olevan seksikkyyden vuoksi. Saattaisi johtua osin siitä, että en itse päässyt koskaan noita ns. viattomuuden vuosia elämään.
Sisäisen hirviön pelko on onneksi hiukan helpottanut. Tiedän, että haluan tulla ihmiseksi sen sijaan, että kostaisin syyttömille sieluni särkymisen.
Tämä kirkastui minulle kerran psilosybiinipitoisia sieniä syötyäni. Hakeuduin tarkoituksella mieleni likaisimpiin ja kätketyimpiin kellareihin. Keikka oli raskas, itkin ensi kertaa pariin vuoteen. Tunsin kuitenkin lohdullista surua ja totesin, että se mitä pelkään ei ole minua vaan sitä, mitä minulle on tehty.

Jotta ei päädyttäisi liian sovinnolliseen loppuun totean vielä, että mielestäni esimerkiksi lapsiseksiaiheisia sarjakuvia, taideteoksia tai edes seksinukkeja ei tulisi aikuisilta kieltää.
Paitsi oikeita ihmisiä oikeasti satuttaneilta. Järjetöntä on sekin, että väkivaltarikolliset saavat vankiloissa käyttää kuntosalia.