Kleptomania, pyromania ja nälkä

Enoni hyväksikäytön alettua ilmeni minssa oire, joka jatkui pitkälle aikuisikään. Varastin aluksi pieniä summia rahaa, lähinnä kolikoita äidin lompakosta. Ostin niillä koottavia hävittäjälentokoneita. Sota kiinnosti, piirsin paljon taistelutilanteita. Näissä ei ollut sankariyksilöitä, vain koneita, jotka tappoivat muurahaisen kokoisia ihmishahmoja.
Kokosin laitokset huolelliseti, ja sainkin pian lisätuloja rakentamalla niitä laiskemmille lapsille, jotka eivät osanneet liimata yhtä sotkuttomasti tai maalata siististi.
Tulen tuhovoima oli kiihottava. Asuttamassamme HOASin opiskelijatalossa oli alakerrassa harrastehuone. Siellä sytytin vaahtomuovisen pomppuhevosen ja heitin sen tiskialtaaseen. Liekit tarttuivat kuivauskaapin muovisiin rakenteisiin. Pakenin savua. Paloautojen ja yleisen kaaoksen seassa huomasin, että mustuneisiin käsiini ei kiinnitetty huomiota, vaan tekijöiksi arveltiin teinejä.

Tökeröin lapsuuden aikainen varkauteni sattui, kun isoäiti tuli Lapista käymään. Otin saman tien hänen lompakostaan kaikki rahat, 200 markkaa. Lähdin kaupungille ja ostin kasetteja, joista erityisesti Sex Pistolsin debyytti sytytti minussa huikean kipinän. Kotiin palatessani minua odotti synkkä kaksikko. Ankarasta kuulustelusta huolimatta en koskaan tunnustanut tekoani.

Teininä kotoa muutettua rahat olivat tiukalla. Söin enimmäkseen kaurahiutaleita ja vettä. Jos olin menossa juomaan, en sitäkään hinta/kännisuhteen maksimoidakseni. Ammattikoulussa sai onneksi ruokaa. Nälkä ajoi minut kerran myös väkivaltaan. Ruokalinjalla eräs opettaja alkoi poimimaan lautaseltani perunoita pois, koska hänestä niitä oli liikaa. Eläimen valkoisella raivolla iskin haarukalla hamuavaa kättä. Tämä johti melkein erottamiseeni koulusta, mutta myös siihen, että vähävaraiset opiskelijat alkoivat saamaan muuten roskiin heitettäviä ylijäämäruokia mukaansa.

Tästä oivalsin väkivallan välttämättömyyden luokkataistelussa. Koin, että köyhälistöllä ei ole ainoastaan oikeus, vaan jopa velvollisuus tehdä näitä tulonsiirtoja. Stahanovilainen tehokkuuteni johti siihen, että tietyt tuotteet poistuivat muutamasta kaupasta kokonaan.

Muistan syöneeni kadulta purilaisenjämiä, joissa oli kengänjälkiä. Jos pääsin porvarillisempiin koteihin kylään, hivutin säilykkeitä taskuihini. Myöhemmin keksin tonkia syötävää kahviloiden roskiksista. Varsinkin ortoreksiavaiheessa vohkin kalliita elintarvikkeita kaupoista. Lampaanviulu taisi olla suurin yksittäinen artikkeli. Alkosta irtosi viinejä.

Tyttöystävä kinusi televisiota. Hoidin sen Anttilasta. Myöhemmin häämatkalla Portugalissa menimme tavarataloon. Työkaluosastolta sivuleikkurit, niillä hälytin irti lastenvaunuista ja kakara istumaan. Sem problemas!

Päädyttyäni Lontoossa solmio kaulassa levykaupan vartijaksi nyysin lounaani viereisestä putiikista joka päivä.

Nyttemmin kleptoilu on haihtunut, ja vaikka tuli edelleen viehättää, en ole myöskään enää pyristellyt Herostratoksen tavoin.